Viittomakielet ovat
- itsenäisiä kieliä samoin kuin puhutut kielet
- yhtä ilmaisuvoimaisia kuin puhutut kielet: mistä tahansa aiheesta voi keskustella, lausua runon, kertoa vitsin jne.
- syntyneet spontaanisti kuurojen yhteisöissä
- kansallisia, joissakin maissa on jopa useita viittomakieliä
Maamme ensimmäisessä, Carl Oscar Malmin vuonna 1846 Porvooseen perustamassa kuurojen koulussa opetuskielenä oli aluksi ruotsalainen viittomakieli, josta pian eriytyi kaksi kieltä: suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli. Nykyisin nämä kansalliset viittomakielet on eritelty viittomakielilaissa.
Viittomakieliä sanotaan usein käsien kieliksi, mutta myös kasvojen ilmeet ja suun liikkeet ovat tärkeitä. Joissakin ilmaisuissa myös pään asento tai liike sekä koko keho saattavat olla mukana.
Viittomakielissä viittomat ovat puhuttujen kielten sanoja vastaavia yksiköitä, mutta joskus yhden viittoman ilmaisemiseen puhutulla kielellä (esimerkiksi suomen kielellä) tarvitaan useampia sanoja tai päinvastoin. Tämä on tuttu ilmiö myös puhuttujen kielten välillä.
Viittomat koostuvat osista, joita ovat
- käsimuoto (sormien asento viittoman aikana)
- paikka (viittojan keholla tai hänen edessään ns. neutraalitilassa)
- liike (käsien liike viittoman aikana)
- orientaatio (kämmenen ja sormien suunta viittomassa)
- ei-manuaaliset piirteet (ilmeet, suun, pään ja vartalon liikkeet)
Lähteet:
Andersson-Koski, Maria (2015) Mitt eget språk – vår kultur. En kartläggning av situationen för det finlandssvenska teckenspråket och döva finlandssvenska teckenspråkiga i Finland 2014-2015. Finlandssvenska teckenspråkiga r.f.
Jantunen, Tommi (2001) Suomalaisen viittomakielen synnystä, vakiintumisesta ja kuvaamisen periaatteista. Kuurojen Liitto ry, julkaisusarja L 1/2001.
Salmi, Eeva & Laakso, Mikko (2005) Maahan lämpimään – Suomen viittomakielisten historia. Kuurojen Liitto ry. Helsinki.
