Lapsen kielen kehitykseen vaikuttavat mm. vanhempien ja lapsen välinen vuorovaikutus, ympäristön tarjoamat kielelliset virikkeet, lapsen omat kehitysedellytykset ja kielellinen lahjakkuus. Lapsen kuulovamma vaikuttaa myös usein kielen kehitykseen; mitä vaikeampiasteinen kuulonalenema on, sitä enemmän se vaikuttaa. Usein kuulovammainen lapsi tarvitsee kielellisiä virikkeitä selvästi ikätovereitaan enemmän, jotta hän kehittyisi samassa tahdissa heidän kanssaan. Mahdollisimman hälytön kuunteluympäristö olisi myös hyvä pitää mielessä aina kommunikoitaessa huonokuuloisen lapsen kanssa.
Vanhemmat ovat avainasemassa pienen lapsen kielen kehityksen tukemisessa. Vanhemman ja lapsen välillä on tavallisesti voimakas kiintymyssuhde, jota voidaan pitää kielen kehityksen pohjana. Pieni lapsi haluaa samaistua vanhempiinsa, jolloin heillä on luonteva mahdollisuus avata lapsensa kielellistä maailmaa.
Kielen kehityksen Apupyörä-kuntoutusmalli on kehitetty erityisesti kielen kehityksensä alkuvaiheessa olevien kuulovammaisten lasten perheille. Malli perustuu teoriatietoon ja tekijöiden monivuotiseen kokemukseen työskentelystä kuulovammaisten lasten perheiden kanssa. Kuntoutusmallin vinkit voivat olla avuksi myös muusta syystä kielen kehityksessään viiveessä olevien lasten perheille. Apupyörä-kirjasessa keskitytään puhekielen oppimisen tukemiseen silloin, kun lapsen kuulo kuulokojeilla tai sisäkorvaistutteella riittää puheen kuulemiseen. Viittomakielisille lapsille voi soveltaa samoja kielen kehityksen tukemisen periaatteita.
Kuntoutusmalli koostuu kymmenestä tavasta tukea lapsen kielen kehitystä arkipuuhissa ilman erillisiä ”opetustuokioita”. Vanhemmat usein käyttävät monia näistä kielen rikastuttamisen menetelmistä luontaisesti. Tarkoituksena on, että vanhemmat tai lasta hoitavat henkilöt osaisivat kiinnittää tietoisesti huomiota lapsen kielen kehityksen tukemiseen ja saisivat nimiä niille toiminnoilleen, jotka vievät lapsen kielen kehitystä eteenpäin.
Ihanteellista olisi, että lapsen vanhemmat käyttäisivät Apupyörää yhdessä lasta kuntouttavan tahon kanssa. Jokaisen luvun lopussa on tehtäviä koskien kyseistä teemaa. Näin voi varmistaa, että on sisäistänyt ja siirtänyt käytäntöön lukemansa.
Apupyörän 10 periaattetta
1. LAPSEN PYSÄYTTÄMINEN VUOROVAIKUTUKSEEN
Aikuinen pysäyttää lapsen katsomaan, kuuntelemaan ja keskittymään. Mene lähelle lasta, ota katsekontakti ja rauhoita ympäristö melulta.
2. KUUNTELEMISEN HERÄTTELY
Vaikeasti kuulovikainen lapsi ei ennen kuulokojeita tai sisäkorvaistutetta tunne äänimaailmaa. Hän ei tiedä, onko ääni puhetta vai herätyskellon pirinää. Kuulon käytön kehittyminen vaatii tietoista harjaannuttamista. Kuuntelemisen herättely tarkoittaa sitä, että aikuinen kiinnittää lapsen huomion ympäristön ääniin. Se voi tapahtua esimerkiksi sanomalla ”Oho, kuuluipas kova ääni” ja osoittamalla lapselle, mistä ääni tulee. Aikuinen voi itse tuottaa ääniä esineillä tai matkia eläinten ääniä ja osoittaa lapselle, että kuuleminen on kivaa.
3. YHTEINEN KIINNOSTUKSEN KOHDE
Aikuinen kiinnittää huomiota lapsen valitsemaan kohteeseen ja kertoo siitä. Lapsi voi ilmaista kiinnostuksensa katseella, osoittamalla tai tuomalla esineen.
4. ODOTUKSEN VIESTITTÄMINEN
Kuntoutuksen alkuvaiheessa aikuiselta vaaditaan malttia ja kärsivällisyyttä odottaa lapsen puheyrityksiä ja vastaamista. Lapselle voi viestittää ilmeillä tai kehon asennoilla, että häneltä odotetaan vastausta. Lapsen puheen odottaminen liittyy vuorovaikutukseen, koska vuorottelu on kommunikaation perusta. Pienetkin kommunikointiyritykset kannattaa palkita.
5. NIMEÄMINEN
Aikuisen tehtävä on nimetä ääneen, mitä lapsi osoittelee. Lapsen sanavaraston karttuminen lähtee nimeämisestä. Aikuinen kysyy mikä-kysymyksiä ja vastaa niihin itse ensin ääneen. Myöhemmin aikuinen jättää itse vastaamatta ja lapsi saa vastata.
6. TOISTAMINEN
Lapsen kielen kehityksen alkuvaiheessa aikuisen on hyvä toistaa paljon sanoja. Ääneen sanotut sanat tallentuvat lapsen kuulomuistiin. Kun lapsi sanoo sanoja virheellisesti, aikuisen on hyvä toistaa sanat oikein. Lasta ei kannata patistaa itse sanomaan sanaa uudestaan eli lapsen ”sanottaminen” hankalien sanojen kohdalla ei ole hyödyllistä.
7. LAAJENTAMINEN
Aikuinen kertoo esillä olevasta asiasta enemmän kuin sen nimen. ”Se on pallo. Se on punainen ja sen voi heittää kauas”. ”Tämä on pupu. Puput syövät porkkanoita, hyppivät ja ovat arkoja eläimiä”. Myös tunnetiloja on hyvä nimetä ja selittää: ”Poika itkee, hän on ehkä surullinen tai häneen on sattunut”. Lapsi ei ymmärrä kaikkia aikuisen käyttämiä sanoja, mutta ilman laajentamista sanavarasto ei kehity. Laajentaminen kehittää tehokkaasti puheen ymmärtämistä.
8. ERILAISET KYSYMYKSET
Mikä? Missä? Milloin? Mitä tapahtuu, jos…? Haluatko…? Millainen…? Kuka…? Minkä värinen? Kuinka monta? Kysymyssanojen ymmärtäminen on usein vaikeaa ja siksi on tärkeää, että aikuinen ensin kysyy ja vastaa itse ääneen. Vähitellen lapsi ymmärtää kysymyssanojen merkityksen. Kysymykseen tulee aina vastata ääneen.
9. LAPSEN TOIMINNAN KUVAILU
Kun lapsi puuhailee ja aikuinen seuraa häntä, on hyvä mahdollisuus kertoa ääneen, mitä lapsi parhaillaan tekee. ”Aha, sinä juotat vauvalle maitoa pullosta”.
10. AIKUISEN TOIMINNAN KUVAILU
Lapsen ollessa kuulolla aikuinen voi kertoa ääneen siitä mitä itse parhaillaan tekee. Kun on käyty kaupassa ja tyhjennetään tavaroita kassista, kerrotaan samalla ”Ostin leipää ja makkaraa. Sinulle on jogurttia ja isälle ja äidille kahvia. Maito laitetaan jääkaappiin”. Lapsi matkii mielellään aikuisen tekemisiä kuten siivoamista, korjaamista, puhelimessa puhumista ja vauvan hoitoa. Arjen toiminnoista puhuminen: ”Nyt isä irrottaa talvirenkaan.” kartuttaa lapsen sanastoa.
Lataa Apupyörä-työkirja itsellesi tästä:
Psykologi Pirkko Posti, Puheterapeutti Sari Vikman, TAYS 2007.
