16 vuotta täyttäneen vammaistukeen on oikeus henkilöllä, jonka toimintakyky on yhtäjaksoisesti heikentynyt vähintään vuoden ajan. Varhaiskuurolla on oikeus saada ylin vammaistuki (laki vammaisetuuksista 11.5.2007/570.
Laki vammaisetuuksista muuttui 1.6.2015. Uuden lain myötä on säädetty, mitkä erityiskustannukset Kela ottaa huomioon arvioidessaan vammaisetuuden tasoa. Asiakkaan kustannusten tulee olla tarpeellisia, ylimääräisiä ja jatkuvia. Etuuden myöntäminen edellyttää toimintakyvyn heikentymisen lisäksi etuuteen oikeuttavaa haittaa tai avun, ohjauksen tai valvonnan tarvetta. Perusvammaistuen myöntäminen ei kuitenkaan edellytä enää erityiskustannuksia, vaan olennainen haitta riittää. Tukea myönnetään varhaiskuurolle edelleen erityisperustein.
Aikuisten vammaistuki on porrastettu alle 16-vuotiaiden vammaistuen tapaan kolmeen eri tasoon, jotka ovat perusvammaistuki, korotettu vammaistuki ja ylin vammaistuki. Vammaistukea voi hakea Kelan verkkopalvelussa tai täyttämällä vammaistukihakemuksen EV 256. Vammaistukea voi pääsääntöisesti saada takautuvasti kuuden kuukauden ajalta.
Neuvoa ja apua etuusasioihin voi saada varaamalla verkossa ajan Kelan toimistoon tai soittamalla puhelinpalveluun. Kelan sivuilta löytyy vammaistuelle oma puhelinnumero.