Lumilauantai on koko perheen liikuntatapahtuma, jossa jokainen voi liikkua mieleisellään tavalla lumella lasketellen, hiihtäen tai pulkkaillen. Sotkamon Vuokatti, Rovaniemen Ounasvaara, Sastamalan Ellivuori, Muuramen Riihivuori ja Kouvolan Mielakka tarjoavat mahdollisuudet kelkka- ja pystylasketteluun ja tarjolla on…
Ajankohtaista
Tutkimus vammaisten nuorten työllistymisen edellytyksistä julkaistu
Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä ja edellytyksiä on Kelan rahoittama ja Kehitysvammaliitossa tehty tutkimus, jossa tarkastellaan vammaisten nuorten ja aikuisten mahdollisuuksia työllistyä. Tutkimuksessa puhutaan työntekijäkansalaisuudesta, jolla viitataan siihen taloudellisen ja sosiaaliseen siteeseen, jonka työ muodostaa…
Teatteri Viiruksen menestysnäytelmä tekstitettynä
Teatteri Viiruksen menestysnäytelmä Missä nyljimme kerran esitetään tekstitettynä 3. ja 4. joulukuuta. Tekstitys on tuotettu yhteistyössä Helsingin yliopiston kielensisäisen kääntämiskurssin kanssa varta vasten henkilöille, joilla on heikentynyt kuulo. Alunperin ruotsiksi esitetty näytelmä sai suomen kielisen ensi-iltansa marraskuussa….
Ilmoittaudu kuulo-, kuulonäkövamma- ja viittomakielialan ohjaajakoulutukseen
Osallistu Kuuloavaimen lukijatutkimukseen
Koetamme jatkossakin kehittää palveluamme vataamaan mahdollisimman hyvin sekä kuulovammaisten lasten vanhempien että alan asiantuntijoiden tarpeisiin. Tässä hommassa teidän palautteellanne on tärkeä rooli. 5-0 minuuttia aikaanne riittää vastaamaan tähän hyvin lyhyeen kyselyyn. Pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme…
Kysely liittyen kuulovammaisten lasten harrastuksiin
Noora Harjula opiskelee viittomakielen tulkiksi Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja osana opinnäytetyötään hän tekee kyselyn kuulovammaisten lasten harrastuksissaan käyttämistä tulkkipalveluista. Kyselyn vastaamiseen kuluu n. 5-10 minuuttia ja toive on, että perheet joissa on useampi lapsi täyttävät kaavakkeen per…
Marvelilla uusi sisäkorvaistutesupersankari!
Tohtori Ronald Hoffman on tehnyt töitä parantaakseen kuulovammaisten lasten elämänlaatua jo 35 vuoden ajan, enimmäkseen lääketieteellisin keinoin. Nyt hän on päättänyt käydä taisteluun kuulovammaisten lasten kiusaamista vastaan, kumppaninaan Marvelin uusin supersankari sekä New Yorkin Mount…
Koulukino palvelee ensi vuonna kaikkia kasvattajia
Tähän saakka lähinnä kouluja ja opetushenkilöluntaa palvellut valtakunnallinen elokuvakasvatusyhdistys Koulukino tarjoaa ensi vuoden alusta elokuvakasvatustietoutta kaikille kasvattajille. Koulukinon Media-avain -palvelu pyrkii siirtämään lasten katsomista elokuvista käydyn keskustelun painopistettä pois väkivallasta ja pelottavuudesta, ja käsitellä elokuvien teemoja syvällisemmin,…