Meillä puhutaan kotona kolmea kieltä. Minä puhun lasten kanssa suomea ja lasten isä tanskaa, lisäksi me vanhemmat puhumme keskenämme usein vielä englantiakin. Kuurona syntyneen kuopuksen myötä käytössä ovat olleet myös tukiviittomat ja vinkkipuhe.
Kun ihastuin ja rakastuin tanskalaiseen mieheen, tutustuimme toisiimme englanniksi, koska emme siinä vaiheessa juurikaan osanneet toistemme äidinkieltä. Yhteisen kodin perustimme Suomeen. Ensimmäistä lastamme odottaessani perheen kieliasioita ei erityisemmin pohdittu. Yksikielisyys ei ollut edes vaihtoehto, kun perheessä oli kaksi eri äidinkieltä puhuvaa vanhempaa. Emme toivoneet lapsestamme kaksikielistä vain siksi, että kahden kielen hallitseminen on lapselle on suuri rikkaus, vaan siksi että se tuntui perhedynamiikan toimimisen kannalta ehdottoman välttämättömältä.
Aaron synnyttyä omat äidinkielet tulivat hyvin luontevasti käyttöön vauvan kanssa, vaikka kotikielemme ennen vauvaa olikin englanti. Meille oli tärkeää, että Aaro voisi äidin ja isän kielten kautta tutustua meille tärkeisiin ihmisiin Suomessa ja Tanskassa, ja päästä kunnolla osalliseksi molempien sukujen sosiaalista elämää ja kulttuuria. Tiesin ammattini kautta puheterapeuttina, että ihmisvauvoilla on synnynnäinen kyky omaksua kieltä, ei vain yhtä kieltä vaan kahta tai useampaa kieltä samaan aikaan, jos he vain kuulevat niitä tarpeeksi. Vastoin vanhaa mutta sitkeää uskomusta kaksikielisyys ei ole riski lapsen kielenkehitykselle.
Kun kuopuksemme Harri syntyi alkuvuodesta 2011, ja synnäriltä mukana kulkenut kuuloepäily varmistui erittäin vaikeaksi kuulovammaksi 7 kk ikäisenä, jouduimme kaikkien muitten päässä risteilevien huolien ja ajatusten lisäksi pohtimaan perheen kieliasioita uudelleen. Kuulevina vanhempina toivoimme luonnollisesti Harrin oppivan puhekieliseksi muun perheen lailla, joten sanoimme KiitosKylläJaTak sisäkorvaistutteille.
Viittomakieli oli mielessä kielivaihtoehtona sitten, jos sisäkorvaistutteet eivät jostain syystä toimisikaan odotetusti. Tukiviittomia osasin hyvin työni kautta ja viitoin Harrille säännöllisesti puheen rinnalla kuulovamman varmistumisesta lähtien. Harrin puhekielen oppimisen tueksi saimme myös vinkkipuheopetusta kuukautta ennen istuteleikkausta Harrin ollessa 10 kk ikäinen. Päädyimme käyttämään molempia, sekä viittomia että vinkkausta lomittain puheen ohessa, joka voi kuulostaa sekavalta, mutta toimi meillä käytännössä hyvin. Koska Harri oppi nopeasti ymmärtämään viittomia, tuotti ensimmäiset 50 sanaansa viittomin jo ennen istuteleikkausta, ja seurasi tarkkaavaisesti puhetta ja vinkkaamista, niin uskalsimme varovaisesti toivoa että “robottikuulon” saatuaan Harrikin vielä oppisi sekä äidin että isän kieltä isoveljensä tapaan.
Kuulokeskuskäynneillä meille kuitenkin suositeltiin vahvasti, että isäkin puhuisi Harrille suomea, ja tanskaa Harri voisi opetella toisena kielenä parin vuoden päästä, kun suomen kieli olisi ensin saatu istutekuulolla hyvin alkuun, ja kielenkehitys näin varmistettua yhdellä kielellä. Kertasin kuumeisesti mielessäni kaikkea tietämääni kaksikielisyydestä ja kuulovammoista. Harrin vaikean kuulovammaepäilyn vahvistuttua olin ottanut selvää siitä, että sisäkorvaistutteet saatuaan pikkulapset oppivat yleensä puhekielen hyvin, ellei lisävammoja todeta.
Tiesin hyvin ammattini kautta, että kaksikielisten perheiden vanhemmille on aiemmin suositeltu herkästi vain toisen kielen valitsemista kotikieleksi, jos lapsella todettiin esim. kielellinen erityisvaikeus, autismi tai Downin syndrooma, jotka vaikeuttavat kielenkehitystä. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät kielelliset vaikeudet korostu kaksikielisillä lapsilla yksikielisiin ikätovereihin verrattuna. Vaikka kehitykselliset vaikeudet vaikeuttavat kielen oppimista, niin kaksikielisyys ei korosta niitä. Miksi kuulovammaisen lapsen kanssa yksikielisyyttä nyt kuitenkin suositeltiin? Huomasin, etten tiennyt juuri mitään kuulovammaisen lapsen kahden puhekielen kehityksestä, mutta olin yksikielisyyssuosituksen edessä epäuskoisen hämmentynyt.
Ymmärsin toki, että puutteellinen kuulokyky on aivan erityinen riski puhekielen kehitykselle, kuten meille epäilemättä hyvää tarkoittaen painotettiin, mutta olisiko isän tosiaan aivan välttämätöntä luopua oman kielensä käyttämisestä? Miten se nyt sujuisi? Lapsuuden lorut, laulut ja sylileikit sekä hellittelykieli on opittu ja hallitaan omalla kielellä. Vieraalla kielellä isän vuorovaikutus kuopuksen kanssa rakentuisi väistämättä jäyhemmäksi ja köyhemmäksi kuin minkälaiseksi se oli muodostunut omalla kielellä esikoisen kanssa. Ja miten “tanskankielettömyys” vaikuttaisi Harrin suhteeseen farmor:n ja farfar:n ja muitten Tanskan puolen suvun tärkeiden ihmisten kanssa? Miten kielen vaihtaminen myöhemmin onnistuu, jos isä ensimmäiset pari vuotta rakentaa suhdetta lapseensa vieraalla kielellä, vaikka myöhemmin ehkä saakin luvan alkaa käyttämään omaa kieltään? Emme tietenkään halunneet vaarantaa Harrin puhekielen oppimista sen takia, että molempien vanhempien kielten hallitseminen tuntui meistä niin tärkeältä. Heräsi valtava tiedonhalu, joten aloin etsiä tutkimuksia kuurona syntyneiden lasten kaksikielisyydestä.
Sisäkorvaisutteet saaneiden lasten kahden puhutun kielen kehityksestä on saatavilla vasta vähänlaisesti tutkittua tietoa, mutta yksikään tähän mennessä löytämistäni tutkimuksista (12 kpl) ei tue sitä olettamusta, että kaksi puhuttua kieltä olisi riski sisäkorvaistutteet saaneen lapsen kielenkehitykselle. Yksikielisten sisäkorvaistutteet saaneiden lasten lailla myös kaksikielisten sisäkorvaistutteet saaneiden lasten puhekiel(t)en omaksumisen ennuste on hyvä, kun lapsi on saanut kaksi sisäkorvaistutetta samanaikaisesti varhain (alle 2-vuotiaana), lisävammoja ei ole ja istutteilla saavutettu puheen erottelu on hyvää. Ja kuten normaalikuuloiset kaksikieliset lapset, niin myös sisäkorvaistutteet saaneet kaksikieliset lapset omaksuvat maan enemmistökieltä yleensä hyvin, vaikka vähemmistökielen hallinnassa on suurta vaihtelua. Kaksikielisten lasten kielten omaksumisvauhtiin ja hallintaan vaikuttaa vahvasti kielten syötös eli se miten paljon kutakin kieltä lapsi päivittäin kuulee. Vaikutusta on myös mm. sillä kuinka motivoituneita vanhemmat ovat kaksikielisyyden tukemiseen, käytännössä vähemmistökielen tukemiseen. Tämähän vaikuttaa suoraan syötöksen määrään sen kautta kuinka paljon lapselle järjestetään erilaisia mahdollisuuksia kuulla ja käyttää vähemmistökieltään.
Löytämäni tutkimustiedon valossa uskalsimme jatkaa kaksi(moni)kielistä arkea suosituksista huolimatta. Tällä hetkellä kun Harrilla on kuuloikää vuosi ja kolme kuukautta, hänen kielellinen kehityksensä suomeksi on hyvää ikätasoa. Tanskaa Harri kuulee lähinnä isältään iltaisin töitten jälkeen ja viikonloppuisin, jonkin verran myös lastenohjelmista ja Skypen kautta Tanskan sukulaisilta. Vähäisemmän kielisyötöksen mukaisesti tanskan kieli kehittyy hitaammin kuin suomen kieli, mutta taidot karttuvat koko ajan. Harri ymmärtää konkreettista arkikieltä tanskaksi, käyttää yksittäisiä tanskan sanoja ja arjessa usein toistuvia pieniä lauseita. Harrin molempien kotikielten kehitys istutekuulolla vaikuttaa sujuvan hyvin samaan tapaan kuin normaalikuuloisella isoveljelläänkin.
Koska Harrin kuulo ei ole eikä tule olemaan normaali luomukuulo, huoli lapsen pärjäämisestä kodin ulkopuolella tulee aina olemaan enemmän ja vähemmän läsnä, huolehdimmehan tuon normaalikuuloisen isoveljenkin pärjäämistä suuressa maailmassa. En kuitenkaan enää murehdi sitä, että vaarantaisin Harrin kielenkehityksen, kun yritän parhaani mukaan tukea hänenkin toisenkin kotikielensä kehittymistä. Muiden kaksikielisten perheiden vanhempien lailla meidän on mietittävä miten parhaamme mukaan turvaisimme myös lastemme vähemmistökielen kehittymisen. DVD:t, Skype ja YouTube auttavat asiaa, mutta haasteena on löytää ja luoda tanskankielisiä kontakteja perheelle täällä Suomessa, erityisesti tanskankielisiä leikkitovereita lapsille.
Kansainvälistyvässä Suomessa kaksikielisiä perheitä muodostuu vuosi vuodelta enemmän. Vääjäämättä myös kuulovammaisia lapsia syntyy yhä enemmän kaksikielisiin perheisiin. Kun näin tapahtuu, vanhempien tulee saada tukea lastensa kaksikielisyyden tukemiseen. Vaikka tutkittua tietoa aiheesta on vasta niukasti, niin annettujen suositusten tulee perustua saatavilla olevaan tutkimustietoon. Toivottavasti kuulovammaisten lasten perheiden kaksi- ja monikielisyydestä viriää innostavaa ja hedelmällistä keskustelua eri tahoilla.
Tanja Rasmussen
