Tutustuin sisäkorvaistutteisiin ensimmäistä kertaa vuosi sitten, kun pääsin mukaan toteuttamaan Lindforsin säätiön ja RAY:n MUKULA-PUHE-projektin musiikkiryhmää yhdessä puheterapeutti Ritva Torpan kanssa. Viime kesänä minulle tarjoutui tilaisuus opettaa myös isompia sisäkorvaistutelapsia, kun Resonaarissa järjestettiin jo toista kertaa LapCI ry:n musiikkileiri.
MUKULA-PUHE-musiikkiryhmät on suunnattu pienille, vasta sisäkorvaistutteen saaneille lapsille – tosin mukaan on saanut tulla myös perinteisiä kuulokojeita käyttäviä lapsia. Toiminta on monimuototerapiaa, jossa musiikillisen vuorovaikutuksen avulla pyritään edistämään kuuntelun kehitystä ja tukemaan puheen oppimista. Musiikin eri elementit, kuten äänen korkeus, kesto ja voimakkuus tukevat puheen prosodian havaitsemista, ja eri soitinten erilaiset sointivärit stimuloivat aivojen kuuloalueita ja houkuttelevat kuuntelemaan ja tulemaan mukaan vuorovaikutukseen kuuloaistin kautta. Ryhmässä käytettävien laulujen rytmi ja melodinen rakenne, jossa on mukana sopivasti toistoa ja ennustettavuutta, tukevat sanavaraston kehitystä ja auttavat myös hahmottamaan tapahtumien ajallista jatkumoa, mitä kautta kuulonvarainen työmuistikin kehittyy.
Musiikilla siis voidaan monella tapaa tukea puheen kehitystä. Kuitenkin musiikki itsessään on aivan yhtä merkittävä tavoite. Musiikista nauttiminen ja musiikillinen vuorovaikutus on tärkeä osa elämää, ja etenkin lapsen ja vanhemman välisessä varhaisessa vuorovaikutuksessa sillä on suuri merkitys. Nuorena sisäkorvaistutteen saaneet ja muut kuulovikaiset lapset nauttivat musiikista aivan yhtä innokkaasti kuin muutkin. Tästä näkökulmasta nämä ”puhemuskarit” toimivat myös varhaisiän musiikkikasvatuksena, joka tarjoaa lapsille musiikillisia elämyksiä, valmiuksia ja taitoja sekä antaa virikkeitä jatkuvan musiikin harrastuksen syntymiseen. Ryhmässä pyritään myös tukemaan lasten luovuuden ja itseilmaisun kehittymistä ja toisaalta rohkaisemaan vanhempia musisoimaan ja laulamaan lastensa kanssa – vauvat ja pienet lapset nimittäin nauttivat läheisten ihmisten laulusta, vaikka nämä laulaisivat nuotin vierestäkin!
Itselleni on ollut kiinnostavaa tutustua kuulotiedon prosessoinnin kehitykseen ja oppia ymmärtämään, miten sisäkorvaistute kuulemisen ja puheen kehittymiseen vaikuttaa. Ryhmää ohjatessa on oppinut selkeyttämään ja hidastamaan omaa puhetta, puhumaan kuuluvammalla äänellä ja vähemmin sanoin. Lasten omia vastauksia ja aloitteita on oppinut odottamaan. Kuulemisen ja kielen kehitystä on ollut hurjan kiehtovaa seurata lähietäisyydeltä – samoin kuin musiikillisten taitojen kehitystä, kun lapset yhä enemmän alkavat laulaa ja soittaa ryhmässä, ja saavat jokainen oman valloittavan äänensä kuuluviin.
LapCI ry:n musiikkileirillä, jolla opetin yhdessä Lauri Uusitalon kanssa, taas tutustuttiin isompien lasten ja nuorten kanssa bändisoittimiin, opeteltiin soittamaan niitä ja harjoiteltiin yhdessä musisointia koko 8 lapsen katraan voimin. Bändisoiton tueksi tehtiin myös erilaisia rytmiharjoituksia, joissa kehorytmejä ja djemberumpuja soittaen harjoiteltiin musiikillista vuorovaikutusta ja toisten kuuntelua. Soittoa opeteltiin kuvionuottien avulla. Kuvionuotit on nuottikirjoitusmenetelmä, jossa nuotit merkitään konkreettisesti muotojen ja värien avulla. Kuvionuottimenetelmä mahdollistaa soittamisen nuoteista ilman aikaisempia tietoja tai taitoja. Osalle leiriläisistä oli perinteinenkin nuottikirjoitus tuttua, mutta kuvionuottien avulla kaikki saivat aloittaa samalta viivalta, joten yhdessä soittaminen onnistui heti.
Leirille osallistui sekä sisäkorvaistutelapsia että heidän sisaruksiaan, enkä aluksi tiennyt kenellä on istute ja kenellä ei. Yleensäkin kohtaamme Resonaarissa oppilaat mieluiten yksilöinä, emmekä luokittele heitä erilaisten oppimisvaikeuksien tai vammojen mukaan. Tutustumisen myötä käy ilmi, millaisilla keinoilla kukin oppii parhaiten. LapCI ry:n leirillä opimme ja kehitimme vähitellen erilaisia keinoja opetuksen tueksi. Muutamiin asioihin kiinnitin LapCI-ryhmässä enemmän huomiota kuin muissa ryhmissä: Onko oppilaalle väliä, kummalta puolelta opettaja antaa ohjeet? Tarvitseeko oppilaan nähdä opettajan kasvot tämän puhuessa? Pitääkö joissain tilanteissa erityisesti näyttää rytmiä tai laulun sanojen etenemistä visuaalisesti? Minkälaisilla soittimilla tahtia pidetään yllä? Erityisesti huomasin, että oli tärkeää soittaa perusrytmiä sekä matalalla että korkealla taajuudella, jolloin kaikkien oli helpompi pysyä samassa sykkeessä.
Kuten kaikissa lasten ja nuorten musiikkiryhmissä, oli LapCI-leirilläkin tärkeää muistuttaa usein, että on parempi jättää pois turha hälinä ja oman soittimen rämpyttäminen silloin, kun koko ryhmälle tai toisille oppilaille annetaan ohjeita. Olennaista kuitenkin on, että mekkala syntyi innostuksesta ja musiikin oppimisen ilosta – lapset halusivat kokeilla eri soittimia ja harjoitella omia soittotehtäviään mahdollisimman paljon. Syksyllä bändin esiintyessä Kuuloavain.fi-portaalin avajaistilaisuudessa huomattiin, että leirin opit olivat säilyneet hyvin mielessä, leiriläiset panostivat tarmokkaasti biisien harjoitteluun ja saimme olla ylpeitä upeasta Musisoivat Kekäleet -yhtyeestä.
Musiikki kuuluu kaikille. Erilaisia tapoja oppia, soittaa ja kuunnella on yhtä monta kuin on erilaisia ihmisiä. Jokaisella joka haluaa, on kuitenkin mahdollisuus oppia. Joskus se on helppoa, joskus se vaatii työtä, aina se vaatii uskallusta ja heittäytymistä. Mutta kaikki saa soittaa!
Sanni Verkasalo
Musiikkiterapeutti, psykologi ja Resonaarista tuttu aurinkoinen Sanni Verkasalo on opettanut monen ikäisiä sisäkorvaistutelapsia.
Julkaistu alun perin LapCI ry:n tiedotteessa 1/2013.
