Kuulovian vaikeusasteella on suuri vaikutus puheeseen: mitä vaikeampi kuulon alenema on, sitä enemmän se vaikuttaa puheeseen. Lievästi kuulovikaisella lapsella saattaa esiintyä vain yksittäisiä artikulaatiovirheitä (esim. /s/-äänne). Tyypillisiä puheen piirteitä huonokuuloisella lapsella on erityisesti muutokset konsonanteissa (esim. veitsi=veissi, lehti=lekki, itkee=ikkee, lentokone=kenkokone). Vaikeasti ja erittäin vaikeasti kuulovammaisen lapsen puhe voi olla niukkaa ja vaikeasti ymmärrettävää. Puheen hyvä kehitys on kuitenkin mahdollista kuntoutuksen avulla.
Kun lapsi alkaa tuottaa puhetta, ei ole vielä syytä kiinnittää huomiota puheen selkeyteen. Aluksi on tärkeää että sanasto kehittyy, lapsi pystyy ilmaisemaan itseään, pyytämään ja kysymään. Lapsen puhetta ei kannata tässä vaiheessa korjailla ja sanottaa lasta ”sano nyt kunnolla KOIRA”. On tärkeä hyväksyä lapsen puutteellisetkin ilmaisut ja kannustaa puhumisessa.
Puheterapiassa harjoitellaan puheen tuottamiseen liittyviä asioita. Eri äänteiden (kirjaimet puhuttuna = äänteet) lausumista yksittäisinä, tavuissa tai sanoissa sekä lauseissa. Yleensä lapsi saa kuulon avulla palautteen puheen äänteistä. Palautteen kautta on mahdollista itse oppia korjaamaan omaa ääntämystä. Ellei kuulopalaute ole riittävää, käytetään näköön ja tuntoon perustuvaa palautetta. Tunnustellaan kielen liikkeitä suussa, katsotaan mallia puheterapeutilta tai nukelta, omaa tuotosta peilistä. Harjoitukset tehdään pienten lasten kanssa leikkien ja pelien avulla. Tavallisesti äänteiden oppiminen tapahtuu vähitellen eli ensin lapsi osaa tuottaa äänteen yksin tai vain joissakin sanoissa, vähitellen oikea äänne yleistyy kaikkiin sanoihin. Artikulaation kuntoutus ajoittuu tavallisimmin esikouluikään. Puhemotoriikan harjoittelua voidaan tehdä leikin muodossa pienenkin lapsen kanssa, mutta yleensä vasta 5–6 -vuotias pystyy tietoiseen artikulaation harjoitteluun.
Puheterapeutti Satu Rimmanen, TYKS
