Sisäkorvaistutteiden yleistyminen on tuonut eteen uusia pulmatilanteita muun muassa terveydenhuollossa. Tässä artikkelissa esitellään muutamia yleisimpiä hoito- ja kuvaustapoja implantin käyttäjän näkökulmasta.
Magneettikuvaus (MRI) on röntgenkuvausta tarkempi ihmiskehon kuvantamismenetelmä, joka antaa tietoa esimerkiksi pehmytkudoksista. Mitä voimakkaampi säteily on, sitä paremmat kuvat saadaan. Sisäkorvaistutteessa on magneetti, joka pitää ulkoisen puheprosessorin kelaa paikallaan. MRI-kuvauksessa tämä magneetti voi aiheuttaa lääketieteelliseen kuvaan epätarkkuutta tai laajan ”pimeän” alueen, joka voi estää lääkäriä tulkitsemasta aivokuvia täsmällisesti. MRI-kuvauksessa sisäkorvaistute joudutaan ottamaan huomioon ja kuvauksessa käytetään tiukkaa päänympäryssidosta, jotta istute ei liikkuisi kuvauksen aikana. Tietyissä tilanteissa istutteen magneetti voidaan poistaa väliaikaisesti kuvauksen mahdollistamiseksi.
Ultraäänen käyttötarkoitukset ovat niin moninaiset, että aluksi pitää erottaa toisistaan diagnostinen ja terapeuttinen ultraääni. Diagnostista ultraääntä käytetään erilaisissa kuvauksissa, esimerkiksi sikiötutkimuksissa. Tällöin ultraäänen teho ei voi olla kovinkaan suuri. Ultraäänikuvaus perustuu ultraäänen heijastumiseen eri kudoksista. Ultraääni on turvallinen kuvantamismenetelmä, koska siinä ei käytetä ionisoivaa säteilyä. Ultraäänitutkimuksessa tarkastellaan yleensä liikkuvaa kuvaa. Tyypillisiä tutkimuskohteita ovat maksa, sappirakko, munuaiset, haima, perna, kohtu, eturauhanen, virtsarakko ja sydän.
Niin sanotuilla doppler-ultraäänellä tutkitaan veren virtausta, esimerkiksi kaulasuonten ahtaumia ja sydämen läppävikoja, joihin liittyy usein poikkeavaa virtausta. Diagnostinen ultraääni on heikon tehonsa vuoksi aina turvallista sisäkorvaistutteen käyttäjille.
Terapeuttisia ultraäänihoitoja voivat olla esimerkiksi fysikaalisessa hoidossa, hammaslääkärissä tai kirurgiassa käytetyt hoidot. Nyrkkisääntönä on, että mikäli ultraäänihoito tuottaa tehonsa vuoksi lämpöä kudoksiin, se on varsin tehokasta. Koska ultraääni nimensäkin puolesta on korkeataajuista ääntä, siitä ei ”säteile” mitään ylimääräistä kudoksiin. Sisäkorvaistutteiden valmistajat neuvovat välttämään pään alueelle kohdistuvia ultraäänihoitoja todennäköisesti siksi, että jos hoito on niin tehokasta, että se aiheuttaa kudoksen lämpenemistä, myös sisäkorvaistutteen magneetti lämpenee ja äänen aiheuttamat värähtelyt voivat lisäksi häiritä puheprosessorin toimintaa.
Niskan alueelle otettavia fysikaalisia hoitoja kannattanee siis välttää. Hammaslääkärin ultraäänellä suorittama hammaskiven poisto aiheuttaa hieman lämpöä hampaisiin, muttei ”kärvennä” implantin magneettia. Ultraääniporasta lähtee kuitenkin niin ilkeä ääni, että jotkut hammaslääkärit suosittelevat kuulokojeen/puheprosessorin pois ottamista hammaskiven poiston ajaksi jo pelkästään mukavuussyistä. Lisäksi ultraäänen ”pistely” ikenissä saattaa omalta osaltaan saada normaalikuuloisenkin valitsemaan perinteisen hammaskiven raaputushoidon.
Infrapunahoito ja röntegenhoito ovat heikon tehonsa vuoksi turvallisia implantinkäyttäjälle.
Lähteet ja kiitokset: Irmeli Wilenius, Cochlear ja eri lääkäriasemien hoitokuvaukset
Teksti: Eija Isaksson
Kuva: Cochlear – MRI Compatibility
Artikkeli on julkaistu alun perin Kuuloliiton Kuuloviesti-lehdessä 1/2014
