Kuten mitkä tahansa elektroniset laitteet, myös sisäkorvaistutteen osat voivat joskus vioittua. Ulkoisten osien vaihtaminen on helppoa ja useimmat vaivat korjautuvat sillä. Sisäisten osien ongelmissa saatetaan päätyä uuteen leikkaukseen.
Ulkoiset osat
Sisäkorvaistutteen toiminta kannattaa tarkistaa päivittäin sairaalan antamien ohjeiden mukaisesti. Jos lapsi alkaa käyttäytyä tavanomaisesta poikkeavasti, esimerkiksi irrottaa toistuvasti kelan tai vaikuttaa häiriintyvän äänestä, on syytä tarkistaa laitteen toiminta normaaleja päivittäisiä rutiineja tarkemmin.
Tyypillinen ongelma on esimerkiksi äänen pätkiminen, joka johtuu rikkoutuneesta johdosta tai laitteen sisältämästä kosteudesta. Sisäkorvaistutteen mukana saadussa varaosapakkauksessa on yleensä varajohtoja, jotka voi helposti vaihtaa. Kosteuden saa pois irrottamalla prosessorista akut ja patterit, ja laittamalla laitteen kuivuriin tai kuivauspussiin yön ajaksi.
Jos laitteen ohjelmointi tuntuu menneen sekaisin, eikä uudelleenkäynnistys tai akun tai pariston vaihto auta, voidaan ohjelmointi voidaan asettaa klinikalla uudelleen. Säädöistä on useimmiten apua myös silloin, jos implantin toiminta tuntuu aiheuttavan kasvohermon nykimistä tai hampaiden vihlontaa. Tällöin klinikalla paikannetaan yliherkkä elektrodi ja sen signaalia pienennetään. Samoin toimitaan, jos jokin tietty taajuusalue ylittää käyttäjän epämiellyttävyyskynnyksen.
Jos koko prosessori vioittuu, se voidaan vaihtaa toiseen. Siihen tallennetaan aiemmin sovitetut käyttäjäkohtaiset ohjelmat ja toimintaparametrit. Prosessorin vaihtaminen ei siis edellytä koko sovitusjakson aloittamista uudelleen.
Sisäiset osat
Sisäkorvaistutteen valmistamisessa kiinnitetään erityistä huomiota vastaanottimen ja elektrodijärjestelmän toimintavarmuuteen. Sisäisen vastaanottimen toiminta pyritään suunnittelemaan mahdollisimman joustavaksi niin, että mahdollisen uuden äänenkäsittelymenetelmän käyttöönotto ei edellyttäisi sisäisen vastaanottimen vaihtoa.
Sisäisten osien käyttöiäksi on laskettu useita kymmeniä vuosia ja suurimmat valmistajat antavat niille kymmenen vuoden toimintatakuun. Sisäiset osat on siis elinaikana vaihdettava mahdollisesti useampaankin kertaan, mutta tarkkaa väliä on vaikea sanoa.
Sisäkorvaistutteiden valmistajat ovat pyrkineet yhdenmukaistamaan tilastointitapaansa laitteiden luotettavuudesta. Kaikilla valmistajilla reilusti yli 95 prosenttia laitteista toimii viisi vuotta implantoinnista (Cullen & Buchman). Osa sisäisistä osista saattaa kuitenkin vioittua tai vaihtoon päädytään muusta syystä.
Sisäisten osien vioittumista koskevien tutkimusten pohjalta on hankala vetää johtopäätöstä viallisten osien määrästä, mutta useimmissa tutkimustuloksissa osuus on ollut muutaman prosentin luokkaa.
Tutkimusten (kts. lisätietoja) mukaan uusintaleikkausten syinä ovat olleet:
- Harvinaiset tilanteet, joissa käyttäjän kuulokyky on olennaisesti heikentynyt, mutta selvää vikaa ei tunnisteta käytettävissä olevilla menetelmillä.
- Mittauksissa tunnistettava laiterikko. Tällöin vioittuminen on usein johtunut pään alueen traumasta. Syynä voi olla myös elektrodien irtoaminen paikaltaan esimerkiksi meningiitin aiheuttamien simpukan luutumien tai aiemmin tunnistamattoman sisäkorvan epämuodostuman vuoksi. Osassa tapauksissa myös vastaanotin on irronnut paikaltaan.
- Lääketieteellinen syy, kuten esimerkiksi päänahan infektio.
- Teknologinen edistys.
Uusintaleikkauksen jälkeen saattaa kulua useista kuukausista vuoteen ennen kuin kuulokyky palautuu leikkausta edeltävälle tasolle (Cullen & Buchman). Lisäksi elektrodien aiemmasta poikkeava paikka tai äänenkäsittelytavan muutos saattaa lykätä palautumista. Valtaosa implantoiduista kuitenkin saavuttaa vähintään yhtä hyvän, usein myös paremman kuulokyvyn kuin sisäisten osien vaihtoa edeltävänä aikana parhaimmillaan.
Lisätietoa aiheesta
• Wang, J. T., Wang, A. Y., Psarros, C. and Da Cruz, M. 2014. Rates of revision and device failure in cochlear implant surgery: A 30-year experience. The Laryngoscope, 124: 2393–2399.
• Sorrentino T, Coté M, Eter E, Laborde ML, Cochard N, Deguine O, Fraysse B. 2009. Cochlear reimplantations: technical and surgical failures. Acta Otolaryngol. Apr;129(4):380–4.
• Cochlear Implantation. Reliability and Reimplantation. Robert D.Cullen & Craig A. Buchman. Teoksessa Michael J. Ruckstein (toim.) Cochlear Implants and Other Implantable Hearing Devices. Plural Publishing. 2012.
• Medical & Surgical Aspects of Cochlear Implantation. Debara L. Tucci & Thomas M. Pilkington. Teoksessa John K. Niparko (toim.). Cochlear Implants. Priciples & Practices. 2009.